Tekemisen tarkoitus

Keskustelin taannoin erään kokeneen lääkärin kanssa. Hän oli ahkeroinut työssään vuosikaudet ja kerännyt sievoiset säästöt. Hän oli kuitenkin 1990-luvulla menettänyt epäonnisissa sijoituksissaan omaisuutensa, siis ”kaiken”.

Lääkäri kertoi vaipuneensa syvään masennukseen. Olo oli niin raskas, että mies ei kyennyt kättänsä nostamaan, saati nousemaan ja tarttumaan normaaliin elämänmenoon. Mutta joku jäi kuitenkin: vaimo. Kun syvää alhoa oli eletty jo pidempään, vaimo esitti puolisolleen yhden toiveen: voisiko tämä käsistään kätevä mies nikkaroida vaimon iloksi puutarhatuolin? Mies keräsi voimansa, nousi, etsi tarvikkeet ja ryhtyi työhön. Kesän lopulla vaimo oli saanut tuolinsa ja enemmänkin. Syntyi kokonainen puutarhakalusto, ja syvyydestä nousi mies, jonka masennus oli haihtunut.

Voimia voi kertyä yllättävästi
juuri käyttämällä niitä.

”Minä uskon peukalon, etusormen ja aivojen yhteyteen”, lääkäri sanoi. Hän oli keskittänyt ajatuksensa ja energiansa luodakseen käsillään jotakin. Voimia voi kertyä yllättävästi juuri käyttämällä niitä. Lääkärille työskentelyllä oli parantava vaikutus. Ja olihan siinä muutakin. Tekeminen ei ollut tekemistä vain tekemisen vuoksi. Oli vaimon esittämä toivomus, joka antoi tekemiselle tarkoituksen.

Tarkoituksessa
on elämää ylläpitävää voimaa.

Tarkoitus saa meidät toimimaan ja suuntautumaan ulos itsestämme, jonkin toisen ihmisen tai asian hyväksi. Meidän ei tarvitse odottaa, että löytäisimme yhden suuren elämäntehtävän. Pienistä, arkisista, tarkoitukselliseksi koetuista tekemisistä koostuu kokonainen tarkoituksentäyteinen elämä. Tarkoituksessa on elämää ylläpitävää voimaa.

Lääkärin kuvaamat tilanteet ovat ulottuvillamme joka päivä. Roolit voivat vaihtua tai sekoittua keskenään. Joinakin päivinä me saatamme tarvita apua. Toisina päivinä oivallamme, missä meitä tarvitaan. Voimme olla joku jollekin tarvitsevalle, kukin omalla ainutlaatuisella tavallamme. Vaikka peukalo keskellä kämmentä.